Yrittäjänä 6 kk!

Yrityksen aloittaminen

Nyt alkaa olla käsillä ne hetket, kun minulla on takana ensimmäiset 6 kk yksinyrittäjänä!

Jos olet uusi lukija, haluan kertoa, että toimin vielä sekä opiskelijana, että sivutoimisena yrittäjänä.

Tarkoitukseni oli perustaa yritys, jotta opin ymmärtämään mitä kaikkia osa-alueita on otettava huomioon toiminnan pyörittämisessä, ja toisaalta tarkoitus olisi myös tehdä bisnestä, joka elättää minut ennen kuin valmistun koulusta (kiirettä pitää).

Koska olen tässä vaiheessa pyrkinyt keskittymään bisneksen tekemiseen Internetpalveluiden parissa ja ennen kaikkea uusien asioiden oppimiseen, en ole ehtinyt juurikaan kirjoittaa tänne. Uskon kuitenkin, että hyvin monia kiinnostaa, minkälainen homma yhden miehen yrityksen pyörittäminen on muun elämän ohessa.

Vaikka aluksi tuntui, että kaikkea pientä täytyy oppia, ovat nyt rutiinit jo huomattavasti paremmin hallussa ja pystyn hallitsemaan yrityksen pakollisen pyörittämisen melko pienellä työmäärällä. Lue täältä, jos et vielä tiedä, miten yritys perustetaan.

Mitä velvollisuuksia on pitänyt huomioida

Yrityksen pyörittämiseen kuuluu muutamia säännöllisiä velvollisuuksia, joista tässä satunnaisessa järjestyksessä muutamia tärkeitä:

  • Hanki Katso! ja Palkka.fi tunnukset, jos ja kun aiot maksaa arvonlisäveroa ja palkkoja.
  • Valitse vakuutusyhtiö ja hanki tarvittavat vakuutukset yritykselle ja henkilöstölle. (Ei välttämätöntä heti alussa, mutta kannattaa jutella vakuutusyhtiölle)
    • Hanki mahdollinen YEL (yrittäjäeläkevakuutus), jos työtuloksi yrittäjälle määritellään yli 7105 euroa/vuosi (Työttömyysturvan takia työtuloksi kannattaa kuitenkin valita väh. 8520 euroa/vuosi)
      • Työtulo on yrityksen oma päätös, jonka pitäisi vastata yrittäjän tekemää työpanosta. Työtulon mukaan määräytyy mm. yrittäjä-, työkyvyttömyys- ja perhe- eläkkeen, sairauspäivärahan, ansiopäivärahan ja työtapaturmavakuutuksen ansionmenetyskorvauksen suuruus.
      • YEL:n on periaatteessa, kuten normaali tyeläkevakuutus palkansaajilla, mutta jos sinulla on enemmän kuin 30 % yrityksestä omistuksessasi, ja olet johtavassa asemassa (hallituksen jäsen, varajäsen, puheenjohtaja tai toimitusjohtaja) tarvitset TyEL:n sijaan YEL:n.
    • Hanki tapaturma- ja ammattitautivakuutus yrittäjälle, jos toiminta on vähänkään pöytälaatikofirmaa suurempaa (päivärahat ja työkyvyttömyseläke). Vakuutuksen suuruus riippuu aiakisemmin YEL:ssä määritellystä työtulosta
    • Muita mahdollisia vakuutuksia yritykselle ovat vastuuvakuutus mahdollisten aiheutettujen ylimääräisten kustannusten varalta ja oikeusturvavakuutus oikeudenkäyntikuluja varten. Lue lisää täältä.
  • Säännöllisiä velvollisuuksia
    • Kirjanpito kaikista yrityksen tilitapahtumista jatkuvasti suoriteperusteella (Hanki tilitoimisto, jos et ymmärrä kirjanpitoa)
    • Arvonlisäveron, palkkaverojen ja sosiaalikulujen maksaminen kuukausittain Katso! -verotilille (tai mahdollisesti pidennetyllä 3 kk aikataululla, jos liikevaihto on alle 50000 euroa/vuosi)
    • Palkkoja säännöllisesti maksavan yrityksen tulee ilmoittaa palkanmaksusta kuukausittain.
    • Tilinpäätöksen laadinta 4 kk kuluessa tilinpäätöspäivästä
    • Veroilmoituksen jättäminen 4 kk tilikauden päättymisestä
    • Lisäveron omatoiminen maksu 4 kk tilikauden päättymisestä.
    • Tilinpäätösaineiston rekisteröintivelvollisuus 2 kk sisällä tilinpäätöksen vahvistamisesta eli korkeintaan 6 kk jälkeen tilikauden päättymisestä.

Edellämainitut asiat kuuluvat velvollisuuksiin, jotka on tärkeä huomioida jo heti toiminnan käynnistyessä.

Kuinka olen itse toiminut?

Olen opettellut kirjanpidon perusteet yhdellä taloustieteen kurssilla, joten pystyn nyt melko pienellä työmäärällä ja Googlaamisella ylläpitämään yritykseni kirjanpidon. Kirjanpidon ABC on myös hyvä apu aloittaessa.

Kaikki yritystoimintaan liittyvät tositteet (perustamisasiakirjat, ostolaskut, myyntilaskut, tiliotteet, matkalaskut jne.) on pidettävä tallessa ja järjestyksessä.

Tärkeää on muistaa, että kirjanpidon pitää lain mukaa olla muutaman viikon viiveellä kunnossa, joten sitä ei voi jättää puoleksi vuodeksi odottamaan ”inspiraatiota”. Lisäksi kirjaaminen vaikeutuu huomattavasti, kun pitää hakea tositteita pitkältä ajalta.

Jos et osaa tehdä kirjanpitoa, tai vaikka osaisitkin, on se järkevämpää ulkoistaa tilitoimistolle heti, kun yrityksen toiminta lähtee käyntiin. Ajattelin itsekin siirtyä tilitoimiston asiakkaaksi heti, kun näyttää siltä, että tositemäärät kasvavat suuremmiksi.

Nyt toiminnan alkuvaiheessa en ole vielä hankkinut YEL:iä (yrittäjäeläkevakuutusta), koska liikevaihtoni on vähäistä, jolloin YEL:n maksaminen söisi siitä suuren osan. Myöskään muita vakuutuksia itselleni tai yritykselleni en ole hankkinut, koska toiminta ei ole vielä kokopäiväistä. Tapaturma- ja ammattitautivakuutus ovat ne vakuutukset, jotka aion hankkia heti YEL:n jälkeen.

Kirjanpidon lisäksi muutkaan velvollisuudet eivät ole olleet ylitsepääsemättömiä.

Teen yrityksen hankinnat yleensä omalla luottokortillani, mutta yrityksen nimissä. Maksan sitten yrityksen velat verkkopankissa takaisin omalle tililleni.

Arvonlisäveron tilitän kerran vuodessa Katso! -tunnuksilla yrityksen verotilille. Mahdolliset ennakonpidätykset sekä työnantajamaksut tilitän Katso!-tunnuksillani yrityksen verotilille neljä kertaa vuodessa.

Muita velvollisuuksia en juuri nyt osaa kertoa tai ainakaan en muista niitä.

Mitä seuraavaksi?

Ensimmäiset 6kk on opettanut minulle sen, että yrittäjänä aloittaminen ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jopa kakkien asioiden hoitaminen itsenäisesti on mahdollista, ja toisaalta se antaa pohjan, jonka avulla koko yritystoiminnan kokonaisuuden pystyy ymmärtämään paremmin.

Seuraava tavoitteeni on saada toiminta vakiintumaan ja liikevaihto nostettua tasolle, jolla pystyn maksamaan itselleni palkkaa ja muut siihen liittyvät pakolliset kulut.

Aloituskuva: Flickr cc Goynang


2 vastausta artikkeliin “Yrittäjänä 6 kk!”

  1. Kiitos hyvin ja selkeästi kirjoitetusta tekstistä yrittäjyyden alkutaipaleelta,
    Onnea jatkoon.

    • Kiitos kommentista Kim!
      Yrittäjänä alottaminen vaatii pitkää pinnaa, mutta on uskomattoman kehittävää, kun joutuu pähkäilemään 90 % asiosta itse :D.