Parempi kuin MBA –tutkinto? – Vinkkejä liiketoiminnan ideointiin ja suunnitteluun


Tämä ja seuraavat neljä kirjoitustani pohjautuvat omiin ajatuksiini sekä Jason Friedin kirjoittamaan, 37Signals –ohjelmistoyrityksen sivutuotteena syntyneeseen Rework –kirjaan liiketoiminnan johtamisesta.

Kirja ei ehkä ole täyden MBA –tutkinnon veroinen, kuten yksi kirjan mainoslauseista tai otsikkoni antavat olettaa, mutta sisältö on silti täyttä rautaa. Omaan ajatteluuni liiketoiminnan johtamisesta kirja vaikutti suuresti, ja jokaisen liiketoiminnasta kiinnostuneen kannattaisi lukea kirja. Tämä ja seuraavat kirjoitukset pyrkivät avaamaan lyhyesti liiketoiminnan kehittämistä aina idean valitsemisesta hyvän työkulttuurin luomiseen.

Idean valitseminen

Lähdetään liikkeelle liiketoiminnan kehittämisen ensimmäisestä vaiheesta eli ideoinnista. Idea voi periaatteessa liittyä mihin tahansa, mutta yritän tässä yksinkertaistuksen vuoksi tuoda esille ideointimallin, joka on tekijälleen nautinnollinen.

Parasta olisi, jos valitset idean omaan kiinnostukseesi: intohimoosi, ongelmaasi tai pelkoosi liittyen. Kun työskentelet asian parissa, joka on mielestäsi loistavaa ajanvietettä tai yrität ratkaista omia ongelmiasi, jaksat varmasti tehdä paremmin työtä asian ympärillä. Voit lisäksi tehdä tuotetta kuin tekisit sitä itsellesi, ja kun teet tuotetta itsellesi, tiedät miten sinun pitää edetä.

Idean miettiminen omien harrastusten parista voi olla lähtökohta tai, kuten eräs hyvä lukemani vertaus intohimosta: mieti, mitä teet vapaa-ajalla lauantai-iltaisin ja tee tuote siitä. Itselläni lauantai-iltainen tekeminen löytyy monesti juuri sivuston aihepiiristä.

Kaiken kaikkiaan itse idealla ei ole hirveästi merkitystä, vaan toteutus on se, mikä ratkaisee. Suunnittele ideasi niin, että pystyt sitoutumaan aiheeseen eli tee itsellesi sitoutumisstrategia, äläkä haaveile heti exit-strategiasta.

Toinen tärkeä asia jo ideaa valittaessa on, että et yritä miellyttää kaikkia. Pyri pitämään omat mielipiteesi ja löydä niille omat kannattajasi.

Älä suunnittele liikaa

Kun nyt löysimme oikeansuuntaisen idean, voimme tehdä suunnitelman sen ympärille. Jokainen uutta liiketoimintaa ideoinut tietää, että on helppo ajautua kiinnostuksensa vietäväksi ja kirjoittaa asiasta 10-sivuinen tavoitesuunnitelma viiden vuoden päähän täynnä tekstiä.

Tässä piilee kuitenkin ensimmäinen sudenkuoppa, joka jokaisen liiketoimintaa suunnittelevan tulisi muistaa: suunnitelmat ovat vain arvauksia menneisyyteen ja omiin mielikuviin perustuen. Pitkän ajan suunnitelmat eivät usein toteudu, ja siksi suunnitelman olisi parempi olla vain selkeä johtolanka toiminnalle.

Jos suunnittelet liian tarkasti, eteen tulevat ongelmat lamauttavat sinut, etkä pysty tekemään tarvittavia muutoksia. Olet sitoutunut liikaa toimimattomaan suunnitelmaan.

Suuret menestykset syntyvät pienestä askelista.

On parempi lähteä liikkeelle pienemmästä tavoitteesta ja pienin askelin. Ei kannata etukäteen lyödä lukkoon, miten toiminnan tulisi kehittyä, vaan edetä tilanteiden mukaan.

Suuryrityksetkin ovat syntyneet pienten, mutta hyvin toimivien ratkaisujen päälle. Oma mielipiteeni on, että jos pienissä ratkaisuissakin pyritään lisäksi hyvään skaalattavuuteen, ollaan oikealla tiellä kohti suurempaa menestystä.

Kannattaa silti muistaa, että isompi ei ole aina parempi edes bisneksessä, vaikka perinteisesti liiketoiminnassa tavoitellaankin mahdollisimman suurta. Suuryrityksillä on toki joitakin skaalaetuja, mutta pieni yritys on ketterä ja nopea, eikä suuresta tehdä enää pientä ilman irtisanomisia tai muita ongelmia. Suuryritykset kadehtivat tätä pienyritysten joustavuutta.

Ketteryyden hyöty näkyy varsinkin tietotekniikan alalla, ja aloilla, jotka eivät ole pääomaintensiivisiä. Voit saada käyttöösi lähes ilmaiseksi tietojärjestelmät, jotka ennen olivat ennen vain suuryrityksen käsillä.

Ja kuten ensimmäisessä artikkelissani sanoin, nykyisessä palveluihin perustuvassa taloudessa yrityksen aloittaminen on helppoa, eikä siihen tarvita välttämättä ulkopuolista rahoitusta. Omassa yrityksessä työskentelemisen nautinto tulee siitä, että saa tehdä asioita asian parissa, jota todella haluaa kehittää.

Seuraavassa kirjoituksessa pohditaan, muutamia vinkkejä liiketoiminnan kehittämiseen.

(Aloituskuva: Belem Tower – A symbol of the Age of Discovery. cc Crismatos ♥ So sad…)


3 vastausta artikkeliin “Parempi kuin MBA –tutkinto? – Vinkkejä liiketoiminnan ideointiin ja suunnitteluun”